3.7.2015

Harhakuva digijohtajuudesta

Myönnän, että olen ollut digirasisti. Olen antanut ennakkoluuloilleni vallan luokitellessani mielessäni yrityksiä eri laatikoihin sen perusteella, kuinka merkittäviä digitalisaation edistäjiä ne ovat. Joillekin yrityksille olen kohautellut olkapäitäni. Toisten valovoiman edessä olen vannonut digi-ilosanoman nimiin.

IBM Digitalist Leadership Forum 2015 alkukesästä oli hieno tapahtuma. Puhujat olivat niin hyviä, että oikeastaan tilaisuus olisi voinut olla koko päivän mittainen, jolloin jokaista olisi saanut kuunnella pidempään ja syvemmälti. Mutta jo aamupäivä teki tehtävänsä. Ajatukset saivat siivet ja aloin miettiä oman digiajatteluni raajarikkoisuutta ja ennakkoluuloista suhtautumistani siihen, ketkä ovatkaan digitalisaation tienraivaajia?

Toimiala: digihipsteröintiä vai prosessiarkeologiaa?

Täysin epätieteellisesti tarkasteltuna edellä mainittu tapahtuma osoitti digitalistien tapahtumien puhuja- ja osallistujakaartin laajentuneen askeleen kohti yhteiskuntamme perinteisempiä toimialoja, joita en ole nähnyt luokiteltavan kovin korkealle yhteiskuntamme kollektiivisessa digibarometrissa.

Pitkään luulin, että digitalisaation iskunyrkki on IT-ala, jonka pomminvarmaa perustuotantoa tukevat erilaiset markkinointia ja asiakaskokemusta ansiokkaasti sähköistävät digitoimistot.

Nyttemmin olen alkanut uskoa, ettei tätä maata digitalisoidakaan vain koodaamalla ja tubettamalla. Tämä maa digitalisoituu vasta sitten, kun kaikkein vähiten digiseksikkäiden toimialojen kaikkein kaurismäkeläisimpiä yrityksiä johdetaan siten, että sitä koodia ja tubea käytetään liiketoiminnan määrätietoiseen muuttamiseen. Kaikissa niissä digitalistien painajaisuniin tunkevissa alkutuotannon, jalostamisen, valmistamisen, kuljettamisen ja kaupankäynnin pimeimmissä hierarkioissa ja prosesseissa. Vasta silloin iltalypsyltä palaava pohjalaisisäntä tuntee nahoissaan, millainen on Digi-Suomi.




Koko: nuoruudenketterä kasvuakrobaatti vai valtio-omisteinen tulosjärkäle?

Väitän, että jos havaintoni digitalistien heimon laajentumisesta kohti näitä toimialoja pitää paikkansa, aletaan olla ilmiön suhteen olennaisen äärellä. Näillä näennäisen epädigitaalisilla aloilla toimivat yhteiskuntamme merkittävimmät yritykset eivät ehkä väitetysti olekaan nukkuneet digitalviunta keväänraikkaiden disruptorien valloittaessa sillä aikaa markkinoita ilman vuosisatojen kustannusrakenteiden taakkaa. Ei, nämä suuryritykset ovat kenties pelanneet digishakkiaan nerokkaan kärsivällisesti ymmärtäen, miten hitaasti shakkimatin valmistelu suuressa yrityksessä kestää. Jättäneet responsiivisten webbisivujen julkaisun tuonnemmaksi ja järjestelleet kaikessa hiljaisuudessa kokonaisarkkitehtuuriaan ja tietohallintolähtöistä johtamistaan siten, että digishakkimatin tekeminen oikeilla ajanhetkillä on jatkossa helppoa.

Uskon, että tässä pelissä alkaakin kohta tapahtua. Näiden järkälemäisten yritysten yhden nappulan siirto saattaa olla yrityksen johtamisen kannalta pieni liikahdus, mutta liiketoiminnan koosta johtuen sen digitalisaatiovaikutukset yhteiskunnassamme tulevat olemaan valtavia. Kuvittellaan vaikkapa, että vähittäiskauppa alkaisi jakaa bonuspisteitä siitä, että me ruokakaupassa kävijät kiikuttaisimme kauppareissuiltamme myös verkkokauppa-asiakkaiden ruokakasseja kauppamatkamme varrella sopivasti oleviin osoitteisiin? Pisteet kotiin omista ostoksista ja lisäksi päälle triplapisteet kuljetetuista naapurin ostoksista? Siinäpä puoli Suomea kuljettaisi pian toisen puolikkaan kauppakasseja omiensa lisäksi. IT-alaa tämän kaltainen muutos ei työllistäisi muutamaa hassua sprinttiä enempää, mutta verkkokaupan johtamisen kannalta focus siirtyisi ostamisen helpottamisesta jakelun tukemiseen pienin sosiaalis-digitaalisin keinoin.

Tottakai uudet kasvuyritykset ovat suunnattoman tärkeitä kaikilla markkinoilla. Suomestakin sellaisia kansainvälisiä digitähtiä tulee syntymään vielä monia. Väitän silti, että suurimmat digitalisaatiotoimenpiteet löytyvät hyvin johdetuista suuryritysten kehitysportfolioista, joissa moni niistä toimenpiteistä on viimeistä siirtoa vaille valmiina.

Maine: GPTW-timantti vai somelynkkauksen kohde?

Edellisten ennakkoluulojeni jatkeena olen aina pitänyt luontevana ajatuksena sitä, että yhteiskuntamme digitakamatkan pelastajat ovat hyvän (digi)maineen ansainneita yrityksiä. Niitä, jotka ovat suunnannäyttäjiä nykypäivän uudenlaisten työkulttuurien rakentajina ja joiden status työnantajana on diginatiivien silmissä korkea.

Entäpä ne muut yritykset? Ne, jotka eivät paistattele media- tai somejulkisuudessa kaikkein kiinnostavimpina työpaikkoina. Ne kolossaalisen harmaat piruparat, jotka jo vuosisatoja ovat kuljettaneet juniamme, toimittaneet postipakettejamme, lähettäneet puoli yhdeksän uutisemme, vakuuttaneet kesämökkimme ja tallettaneet palkkapussimme kravatit ja nutturat pinkeänä.

Yritysten saama negatiivinen julkisuus lienee aina suhteessa niiden yhteiskunnalliseen merkittävyyteen. Mikäli jokin näiden yritysten miljoonista asiakaskokemuksista menee hieman ruttuun, on "gate" valmis ja syyksi saatetaan kaivaa vaikkapa viime vuosisadalta peräisin oleva johtamismalli, organisaation rakenne tai yrityskulttuuri. Äkkinäinen siinä alkaa miettiä, että tällaisten teollisen aikakauden jäänteiden vuoksiko Digi-Suomi rämpii polvillaan?

Olen eri mieltä. Suomi digitalisoituu juuri näiden yritysten ansiosta. Siksi, että niiden johto ottaa tyynen rauhallisesti vastaan maineriskit, jotka liittyvät väistämättömiin hetkellisiin asiakaskokemusten niiauksiin, kun edetään digiaskelmalta toiselle. Sanoisin, että etsiessämme todellista digitalisaation alkulähdettä, meidän ei tulisi vain ihastella onnellisuutta hehkuvia hyvämaineisia yrityksiä, jotka saavat meidät hyvään digipössikseen. Kääntäkäämme sen sijaan katseemme niihin muutoksiin, jotka saavat meidät suomalaiset hetkeksi mielipuolisen kiukun partaalle. Väitän, että ne muutokset osoittavat johtamista ja digijohtajuutta, joka aidosti muuttaa yhteiskuntamme arjen rakenteita. Äläkkä, joka aina on olennaisena osana liittynyt vaikkapa juna- tai lentomatkustamisen tai pankki- tai postipalveluiden muutoksiin on jälkeenpäin katsottuna seurausta rohkeasta digijohtajuudesta. Eikä se johtajuus tule hiipumaan.





Luovuus: boheemi ideapaja vai nollavaihtelun kokoonpanolinja?

Luovuus on ominaisuus jota ihailen aivan suunnattoman paljon. Ja koska ihailen myös digitalisoitumista, on nämä kaksi ihannetta ollut helppo kietoa saumattomasti toisiinsa omissa ajatuksissani. Olen vakaasti uskonut, että digitalisaatio on uuden ja ennennäkemättömän liiketoiminnan luomista ja vanhojen rutiinien aktiivista romuttamista.

Kenties niin, mutta silmäni ovat alkaneet myös avautua määrätietoisen toimintamallien soveltamisen merkitykselle digijohtamisessa. Väitän, että pelkällä luovuudella ei Digi-Suomi pääsekään betavaihetta pidemmälle. Todellisten arjen elämänmuutosten toteuttaminen vaatii organisoitua toimintaa niin johtamisen malleissa kuin muissakin tavoissa toteuttaa toistuvasti yrityksen rutiineja.

Näissä toimintamalleissa luovuudellekin on paikkansa, mutta muutosten aikaansaamiseksi luovuutta ja erityisesti sen tuloksia on johdettava mitä suurimmalla pieteetillä ottamalla käyttöön tarkoitukseen sopivia toimintamalleja. Tätä tehdessä ei ole häpeä käyttää olemassa olevia malleja yhä uudelleen ja uudelleen, määrätietoisesti niin kauan, että muutokset tuntuvat yhteiskuntamme arjessa. Väitän, että digitalisaation johtotähdiksi nousevat yritykset, joiden toiminta on vähäisessä luovuudessaan jopa epäkiinnostavaa, mutta jotka ohjaavat tarkoituksensa saavuttamista lujien mutta samalla avointen toimintamallien avulla.

Digimenestyjien strategiaa ei toteuteta maalaamalla joka päivä uutta taulua. Menestyjät valitsevat taulujensa aiheen ja päättävät tavan maalata niitä tauluja uudelleen ja uudelleen, ehkä hieman eri sävyin.

Johtajan ikä: Luke Skywalker vai Yoda

Sattuneesta syystä olen silmissäni nähnyt Suomen digitalisaation lepäävän noin nelikymppisten (IT-)johtajien harteilla. Heidän, joiden digivelhous on tyylikkäästi hioutunut 20 vuoden työkokemuksen ansiosta, mutta jotka vielä ajoittain pukeutuvat punaisiin farkkuihin ja tuntevat nuoruuden digitaikasauvan voiman kädessään. Heidän, joilla on takataskussa riittävästi johtamistaidollisia ja teknologia-argumentteja puolustaakseen liiketoimintojaan nuorison snapchat-pommitukselta tai oppi-isiensä excel-tulitukselta.

Täyttä puppua. Minä ja muut ikäiseni IT-alan johtajat kasvoimme 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä yltäkylläisyyteen ja kapeakatseisuuteen Suomen silloisten teknologiajättien johtamiskulttuurien koulimina. Digitalisaation yksi määritelmä on arjen helpottaminen, enemmän vähemmällä, tietotekniikkaa oivaltavasti käyttäen. Miksi me 2000-luvun johtajakasvatit olisimme muka edelläkävijöitä siinä?

Toukokuun TiVi CIO 2015 tapahtumassa KONE-yhtiön Kati Hagros sanoi, että heidän tärkeimpiä betatestaajiaan ja tuotekehittäjiään ovat ikäihmiset. He, joille hissien, liukuportaiden ja ovien toimivuus arjen käänteissä on kaikki kaikessa.

Sama pätee yritystemme johtamisessakin. Väitän, että digitalisaation suurimmat johtajat tulevat olemaan heitä, joiden elämässä digitalisaatio ei ole vain viihdettä vaan joiden koko elämä huutaa oman arjen helpottamisen perään.

***


Jään tänään kesälomalle, joten blogikirjoitukset jatkuvat syksyllä. Tässä kirjoituksessa on ehkä jo ripaus kesäistä mieltä. Ota sinäkin kipollinen mansikoita ja nauti kesästä! Ja kuvissa oleva auto ei muuten (valitettavasti) ole minun ;) -Masa