4.9.2015

Epätodelliset esikuvat

Viime viikot olen uinut syvissä vesissä blogini kanssa. Työn alla on ollut vaikea ja henkilökohtainen teksti, jonka laitan jälleen puolivalmiina pöytälaatikkoon odottamaan. En ole vielä kypsä sen viimeistelyyn. Helpommin lähestyttävät aiheet ovat vallanneet ajatukseni ja virvoittaneet mieleni. Tässä niistä yksi.

Kenen jalanjälkiä kuljet?

Olen vastannut lukemattomia kertoja kysymykseen siitä, ketkä ovat tärkeimpiä esikuviani johtajina. Yhtä monta kertaa olen jättänyt kertomatta osan totuudesta kenties peläten sen kuulostavan lapselliselta. Totuuden siitä, että hyvin suuri osa esikuvistani ovat kuvitteellisia.

Minulla on ollut - ja on - ilo ja kunnia työskennellä upeiden johtajien kanssa, jotka kukin omalla tyylillään ovat hienoja esikuvia minulle ja kenelle tahansa johtajalle. Yhtä riemastuttavaa on ollut seurata maailman huippujohtajien työtä esimerkiksi bisneskirjallisuuden välityksellä.

Tarina on voimakas viestikapula. Kun tarinasta tehdään satu, sen sisällöstä tulee parhaimmillaan vielä voimallisempaa sekä yleensä helpommin ja turvallisemmin lähestyttävää. Huomaan, että varhaisimmat oivallukset johtamisesta ja johtajuudesta olen saanut jo lapsena satujen parissa. Niiden viehätysvoima on säilynyt edelleen.

Päätin listata muutamia satuhahmoja, jotka tavalla tai toisella ovat vaikuttaneet ajatteluuni johtamisesta ja johtajuudesta. Lista ei ole mikään ranking, mutta yritin kaivaa muistojeni sopukoista minulle tärkeimmät hahmot. Lähestyn asiaa vain myönteisestä, hyvää johtamista ja johtajuutta oivalluttaneesta näkökulmasta, mutta saman tyyppisen listan voisi helposti tehdä myös huonosta johtajuudesta (jopa samoja hahmoja käyttäen).




1. Robin Hood

Sherwoodin metsän lainsuojattomien johtaja on lapsuuteni suurin sankari ja hahmo, joka ensimmäisenä oivallutti minua johtajuuden saralla. Hänen legendaansa on koodattu johtajaominaisuuksia, jotka edelleen viehättävät minua: tapa etsiä sopivia ihmisiä, jatkuva harjoittelu, hauskanpito ja vapaus sekä tietenkin eettinen tarkoitusperä tehdä inhimillisesti oikeita asioita. Kuvaus Robin Hoodin joukkiosta kuvasti 5-vuotiaalle minälleni sitoutumista, toveruutta, taidokkuuden ja neuvokkuuden arvostusta, kilpailuhenkeä, välittämistä sekä kapinallisuutta tavalla, joka loi rungon johtajakäsitykselleni.

Robin Hood edustaa satuhahmoista minulle kokonaisvaltaisinta johtajaesikuvaa. Jos voisin poimia häneltä vain yhden johtajaopin, se olisi: panosta rekrytointiin.

2. Tarzan

Aikuisen silmin alkuperäiset Tarzan-kirjat ovat karmeita kolonialismin jäänteitä. Mikään niissä kuvattu yhteiskunnan tai ihmisryhmien välinen toiminta ei ole arvojeni mukaista. Silti Tarzan on hahmo, jonka innoittamana minäkin roikuin pihavaahterassa leopardikuvioisissa pöksyissäni tuntien viidakon kuninkuuden sykkivän suonissani. Olin lapsena heiveröinen rääpäle, joten minua kiehtoi Tarzanin kasvu avuttomasta lapsukaisesta hurjien petojen johtajaksi. Samoin ihailin sitä, kuinka vähän Tarzan välitti syntyperänsä suomasta Greystoken Lordin asemasta.

Tarzanilta saamani oppi: johtajaksi ei synnytä vaan johtajaksi kasvetaan.

3. Viisikko

Monet lapsuuden ja nuoruuden suosikkitarinoistani sisältävät neuvokkaan joukkion. Näistä Viisikko on ylitse muiden. Vaikka porukan vanhin poika Leo usein ottaakin tarinoissa eräänlaisen johtajaroolin, en koskaan ole ajatellut kenenkään johtavan Viisikkoa. Tarinoiden kiehtovuus muodostuu lasten erilaisuuden ympärille, jota kuitenkin ohjaavat vahvat yhteiset tarkoitusperät: uteliaisuus, seikkailunhalu, itsenäisyys, oikeamielisyys ja tietenkin halu syödä hyvin. Viisikko on ensimmäinen mielikuvani todellisesta tiimistä.

Toivon, että olen oppinut heiltä uteliaisuutta sekä jaettua seikkailunhalua.

4. Maximus

Nähdessäni Gladiaattori-elokuvan olin juuri astunut IT-maailman suurten yritysten pariin. Tokkopa koin edessäni olevan polun vastaavan millään muotoa roomalaista legioonaa, mutta siitä huolimatta leffa kolahti isosti. Tarina ja Maximuksen hahmo sinänsä eivät ole kovin moniulotteisia, mutta elokuvassa on useita ohikiitäviä hetkiä, jotka vilauttavat johtajuuden näkyviä ilmentymiä puistattavan hienosti.

Gladiaattori havainnollisti minulle eeppisellä tavalla sen, kuinka johtajan asema voidaan ottaa pois silmänräpäyksessä, mutta johtajuutta ei koskaan. 

5. Koskela

Perisuomalaisen graniitinharmaan johtajuuden muotokuvana vänrikki Koskela on klisee. Luin teini-ikäisenä Tuntemattoman sotilaan varmaankin toistakymmentä kertaa. Aina kun pääsin loppuun, halusin palata alkuun vertaamaan millaisia hahmot olivat olleet tarinan alussa. Ironista kyllä, Koskelan henkilöhahmo oli tuolloin kiinnostava siksi, että hän oli niin tavallinen. Kenties hänen myötään johtajakäsitykseni muuttui vähemmän mystiseksi, mistä kieltämättä on myöhemmin ollut hyötyä oman johtajan roolin määrittämisessä ja ymmärtämisessä.


Tärkeimpänä Koskelan opetuksena pidän sitä, että ihmisten johtaminen on tavallista arjen kanssaelämistä.

6. Gandalf

Vuosien opiskelun jälkeen en edelleenkään pääse kunnolla perille Tolkienin maailman Gandalf Harmaasta. Hahmon vetovoima perustuu velhon puolijumaluuteen ja ikiaikaiseen kaikkitietävyyteen. Gandalfia seurataan, koska hän on velho. Hänen johtamisensa ei tarinan tilanteissa kuitenkaan ole ylivertaista velhoutta vaan muistuttaa enemmän nöyrän kiitollista fasilitointia: tilan, mahdollisuuksien ja kohtaamisten luomista muiden tekemiselle. Voiko sellaisia johtajia olla myös omassa maailmassamme?

Gandalfilta haluan oppia luomaan tilaa toisten onnistumiselle.

"Tämä ei ole totta. Tämä ei ole valhetta. Tämä on satu."

Näillä sanoilla alkaa Markku Pölösen elokuva Badding. Esikuvillamme lienee aina tarina, jonka myötä samaistumme toiseen niin, että pystymme siirtämään heidän aikaansaamansa oivalluksemme omaan elämäämme.

Kuka määrittelee, milloin tarinasta tulee satu?

Onko se edes mahdollista?

Onko sillä väliä?




Tätä tekstiä kirjoittaessani minua alkoi harmittaa se, että olen hävennyt ottaneeni mallia satuhahmoista. Sadut ovat loppujen lopuksi äärimmilleen brändättyjä tarinoita. Niiden kerronta ulottuu tosiasioiden ulkopuolelle, mutta niiden kristallinkirkasta sanomaa on vaikea väittää valheelliseksi. Sen takia sadun maailmaa ei kannata - eikä voi - ohittaa etsiessämme innoitusta, neuvoja tai esimerkkejä vaikkapa johtamiseemme.

Nuorempi tyttäreni, ehkä isosiskonsakin, elää vielä sadun maailmassa. Kenties jonain päivänä hän kertoo omista esikuvistaan - henkilöistä, jotka ovat innoittaneet häntä työn, taiteen tai muiden elämänalojen osalta. Tapaamiensa todellisten henkilöiden joukosta hän varmasti nimeää monia esikuvikseen.

En hämmästyisi, jos 35 vuoden päästä hänen muistojensa syövereistä tärkeiksi hahmoiksi nousevat myös rakkauden voimasta kertovat prinsessat Elsa ja Anna.

"Taakse jää, taakse jää, tuuleen jäiseen mä nostan pään..."







Ei kommentteja :

Lähetä kommentti