31.10.2014

Oletko utelias johtaja?

"Mulla on kuule semmoinen periaate, että mä en haluu kuulla ongelmia. Mä haluun kuulla sulta pelkästään ratkaisuja. Jollei sulla ole ratkaisua, niin sä oot siinä vaan tuhlaamassa meidän molempien aikaa."

Tuomaripeliä

Olen kuullut yllä olevan periaatteen usein. Myös omasta suustani. Aikanaan pidin sitä rohkean ja eteenpäin menevän johtajan merkkinä, mutta vuosien varrella olen kääntänyt kelkkani. Mielestäni tällainen ajatusmalli ei osoita hyvää johtajuutta.

Usein työn ilon lähde pulppuaa juuri ongelman keskipisteestä. Tuon ilon voi toki tuntea ihminen yksinäänkin, mutta yleensä ilo on moninkertainen kun ongelmaa ihmetellään yhdessä. En ymmärrä, miksi johtajan pitäisi jättäytyä ihmettelyn ulkopuolelle. Ongelman hipelöinti yhdessä johdettavien kanssa on mielestäni johtajankin työn ilon kannalta tärkeää. Aina se ei ole järkevää, mutta tuota vilpitöntä iloa voi tuntea ja synnyttää myös etäämmältä suuntaamalla huomionsa tulosten sijasta ongelmien työstämiseen.


Johtaja joka eristää itsensä ongelmista ja keskittyy vain hyväksymään/hylkäämään ratkaisuehdotuksia on pelkkä tuomari.

Ratkaisujen penääminen on johtajalle oiva keino väistää vastuuta. Isolla tuomarin nuijalla jämäkästi paukuttaen pystyy synnyttämään ilmassa riippuvan pelon, jonka seurauksena vain parhaat ja viimeistellyimmät ratkaisuehdotukset uskalletaan kiikuttaa johtajan mahonkipöydälle. Aikaa myöten ehkei niitäkään, jolloin johtaja voi vetää johtopäätöksen, ettei ilman ratkaisuehdotuksia ole mitään ongelmiakaan.

Mitä monimutkaisemmat ongelmat ovat käsillä, sitä vaikeampaa niistä on rakentaa ulkopuoliselle toteuttamiskelpoiselta kuulostavia selkeitä ratkaisuehdotuksia. Niitä vaatimalla johtaja varmistaa, että isoimmista epäkohdista ollaan kauniisti hiljaa.

Mielestäni ongelma itsessään on yksi suurimmista lahjoista, mitä organisaatio voi johtajalleen antaa. Merkityksellisin vastalahja johtajalta on puolestaan se, että hän kiittää ongelmasta, vastaanottaa sen riemulla ja iloitsee kutsuessaan ihmisiä ongelman äärelle. Mitä vaikeampi ongelmavyyhti, sitä suuremmalla palolla sen keskellä on piehtaroitava.

Luovuus ja innovaatio eivät liity ratkaisuihin ja tuloksiin. Ne liittyvät siihen, millaisella tekemisellä ja asenteella tulokset on löydetty. Luovuus kukoistaa silloin, kun ihmisiä kutsutaan, yllytetään ja johdetaan riemuitsemaan ongelmasta, sen käsittelystä ja työstämisestä. Opimme koskettelemalla ongelmaa monesta eri suunnasta. Samalla eteen voi avautua aivan uudenlaisia polkuja verrattuna siihen, että luodaan vain mallikelpoista ratkaisuehdotusta tuomarijohtajaa varten. Lopulta saatetaan huomata, ettei lopputulos ollutkaan niin tärkeä kuin sinne johtanut tie. Ehkei ratkaisua edes tarvita?

Tekoälyjohtaja

Johtaja voi myös olla ongelmanratkaisunarkkari, jonka elämäntehtävä ja velvollisuus on tietää itse henkilökohtaisesti ratkaisu jokaiseen esitettyyn ongelmaan. Riippuvuus ei  liity ongelmiin sinänsä, vaan siihen vauhtiin, millä johtaja oikeita vastauksia latelee. 

Tällaiselle johtajalle ongelman ihmettely on myrkkyä. Olisi häpeällistä sortua moiseen heikkouteen. Ongelmat vetävät pian perässään muita ihmisiä, jotka haluavat osallistua ongelman käsittelyyn. Johtajan pöydälle liian pitkäksi aikaa jumittanut ongelma kuhiseekin kohta vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Tällöin johtajan liukuhihna alkaa tökkiä ja hänen suuresti arvostamansa ongelmien läpimenoaika vaarantuu.

Aika, jolloin johtaja pystyi ratkaisemaan ongelmia verkostoaan tehokkaammin, on kaukana takanapäin. Tällainen tilanne on todellisuutta vasta, kun tekoäly ja tietomassat ovat kehittyneet riittävälle tasolle ja johtajan paikalla pönöttää robotti. (Ja silloinkin IoT jyrää yksinään sooloilevan robottijohtajaparan...)

Aliarvostettu uteliaisuus

Iso syy ongelmista eristäytymiseen tai niiden pakonomaiseen pikaiseen käsittelyyn on mielestäni meidän johtajien uteliaisuuden puute.


Jokaisen johtajan pitää olla luonnostaan utelias. Sen ominaisuuden merkityksestä hyvälle johtajuudelle ei kuitenkaan puhuta kovinkaan usein. Minullekin termit utelias ja uteliaisuus ovat olleet hieman liian "söpöjä" sanoja ja olen liittänyt ne mielikuviin nuuskivista koiranpennuista ja leikkivistä lapsista. Negatiivisestikin olen asiaan suhtautunut ja katsonut alta kulmieni sälekaihtimien raoista tirkisteleviä Liian Uteliaita Ihmisiä.

Uteliaan johtajan lähellä on silti mukava olla. Sitä piirrettä on itse asiassa vaikea havaita, koska luontainen uteliaisuus näyttäytyy monin eri tavoin. Oikein annosteltuna sitä ei edes huomaa. Olennaista kun asiassa ei ole se, huomaavatko ja kokevatko muut ihmiset johtajan olevan utelias. Uteliaisuus ei myöskään ole missään nimessä vain ekstrovertin persoonallisuuden piirre. Utelias voi olla myös hiljaisesti. Utelias mieli ei tarkoita kohtaamisissa tauotonta tenttaamista vaan uteliaisuus voi saada johtajan kuuntelemaan hiljaa ja aistimaan koko kehollaan, mitä toinen tuntee.

Uteliaan johtajan lähellä on turvallista kertoa ongelmista. Hänen utelias mielensä ei anna jättää toista yksin ongelmansa kanssa eikä toisaalta halua ottaa toiselta pois oivaltamisen iloa kertomalla pikaisesti virallisia totuuksia.

Uteliaisuus on omaan personallisuuteen upotettua sydänjuurilta lähtevää paloa ymmärtää muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Intohimoa nähdä sitä, mikä jää piiloon ja kuulla se, mikä jää sanomatta. Tahtoa kysyä jatkuvasti "entä jos".

Maailmasta on tullut niin monisäikeinen vaihtoehtojen seitti, että ilman uteliaisuutta katsottuna se on ääretön ongelmien suo täynnä tehokkuuden esteitä. Utelias johtaja näkee sen toisin. Hänelle maailma näyttäytyy verkostona, jossa ongelmat eivät ratkea määritellyissä solmukohdissa (minä itse, yksilöt, viranomaiset, firmat...) vaan ennalta arvaamattomien ja moninaisten linkkien (kohtaamiset, vuorovaikutus, ihmissuhteet) muodostuessa verkostoon.

Uteliaisuus on verkoston kantava voima

Verkostossa johtajuutta ei kanna eteenpäin eristäytyminen, tuomarointi tai oma ratkaisutehokkuus. Avoimuudella pääsee jo pitkälle, mutta pelkkä jakaminenkaan ei vielä riitä. Johtajan on paitsi jaettava rohkeasti myös etsittävä uteliaasti. Pysähdyttävä ihmettelemään kiinnostavia ihmisiä, teemoja sekä vaihtoehtoja. Luotava kohtaamisia ja tilaa niissä syntyville ajatuksille.



Verkostossa johtajan ei oikeastaan tarvitse keskittyä enää asioiden toimeenpanoon, jolloin myös perinteinen johtamisen oikea suora, toimeenpanokyky (execution capability) sellaisena kuin me olemme sen oppineet, alkaa olla museotavaraa. Ongelmanratkaisu- ja toimeenpanokyky maailmassa on siirtynyt määrätietoisesti kehitettävistä yksilöiden taidoista (jopa odotamattomiin) kohtaamisiin ja ihmissuhteisiin. Sellaisten etsiminen ja synnyttäminen vaatii johtajilta aiemmin piiloon jääneitä ominaisuuksia: rohkeutta jakaa ja uteliaisuutta etsiä. Olla kiinnostava ja kiinnostua.

Ehkä nämä ovatkin tulevaisuuden huippujohtajien ominaisuuksia. Olemme usein uusia johtajia kasvattaessamme metsästäneet organisaatioistamme rivakkaotteisia "eksekjuuttaajia". Kenties tulevaisuuden johtajapotentiaalin löytämiseksi johtolankoja pitääkin alkaa etsiä CV:n muilta riveiltä. Mikäli sieltä löytyy viitteitä uteliaisuudesta, on käsiesi ulottuvilla mahdollisesti tulevaisuuden johtaja, joka pyyhkii pöytää kaikilla yritykseen juurtuneilla uskomuksilla.

***

Olenko itse utelias johtaja? Mielestäni kyllä, mutta uteliaisuuden liekin voimakkuus on vaihdellut. Huomaan, että liiallinen turvallisuus ja tuttu ympäristö hiljentävät uteliaisuuden ääntäni ja houkuttelevat hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. Kohtaamaan vain ihmisiä, jotka jo tunnen. Tekemään asioita, jotka osaan. Selitykseni tälle oli se, että halusin antaa ihmisille vapauden ja työrauhan, enkä halunnut tulla iholle. Että olemassa oleva verkostoni oli jo riittävä. Että olen riittävän hyvä siinä, mitä teen. No niinpä niin... Kyllä kysymyksessä on ollut ennemminkin uteliaisuuden (väliaikainen) puute. Onneksi liekki palaa taas. Tavoitteeni on olla utelias johtajuuden Myytinmurtaja :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti