9.2.2014

Luopuminen - äärimmäinen oppimisympäristö

Luopumisen hetkellä mieleeni tulvii aina paljon muistoja. Usein tuntuu siltä, etten koskaan olisi enää palannut joidenkin näiden muistojen äärelle, jollen olisi luopunut jostakin merkittävästä asiasta, pakon edessä tai vapaaehtoisesti.

Tavallaan kysessä on ihastuttava ilmiö, joka täyttää luopumisen jälkeisen tyhjän sydämeni ja mieleni voimaannuttavilla kuvilla, äänillä ja tuoksuilla menneisyydestäni. Huomasin tämän ilmiön ensimmäisen kerran tietoisesti muutamia vuosia sitten äitini kuoleman jälkeen. Palasin monen monituista kertaa lapsuuteni unohdettuihin hetkiin, joita en edes valokuva-albumien äärellä ollut pystynyt palauttamaan mieleeni. Monet palaset löytyivät muistini sopukoista ja loksahtelivat paikoilleen elämäni palapelissä. Olin suunnattoman iloinen siitä, että mieleni teki tällaisen hyvin todentuntuisen matkan muistojeni maailmaan.

Tämän jälkeen olen tarkkaillut ilmiötä ja erilaisten luopumisten yhteydessä havainnut pääseväni toistuvasti käsiksi muistoihin, jotka jollakin tavalla ovat kytköksissä siihen, mistä luovun. Tulen tavallaan myös surulliseksi miettiessäni, miksi mieleni vartioi muistojani siten, että päästää minut niihin käsiksi vain jos luovun jostain. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että kyse on mieleni itsesuojelusta. Ehkä lääketieteellisemminkin asian voisi kuitata perehtymällä aivotutkimukseen ja muistin toimintaperiaatteisiin. Osa asioista työntyy taka-alalle, varmaankin pois rasittamasta päivittäistä ajatteluani.

Mutta minkä hemmetin takia nuo muistot sitten pompahtavat pintaan luopumisen yhteydessä? Eikö siinä tilanteessa ole ajateltavaa noin ihan muutenkin? Ja miksi juuri silloin pitää historia kirjoittaa uudelleen, pääkopassani. Olen nimittäin havainnut, että näissä tilanteissa olen joutunut muuttamaan käsitystäni siitä, mitä menneisyydessä itse asiassa tapahtuikaan. Jollakin ihme tavalla arjen käsitykset menneistä tapahtumista ovat hyvin hyvin kapea otos todellisuudesta. Olen aina ollut huono pitämään päiväkirjaa, mutta niiden hajanaiset merkinnät tukevat sitä, että päivittäinen käsitykseni menneistä tapahtumista on vääristynyt.


Ehkei se kuitenkaan ole haitaksi. Ehkäpä koko homman taustalla on luonnon kehittämä äärettömän optimoitu oppimistekniikka. Evoluution mieleemme ujuttama palomuuri, joka yrittää pitää päivittäiset ajatuksemme käsillä olevassa hetkessä ja ehkäpä tulevassa. Siellä, missä elämä on ja tulee olemaan. Samalla alitajuntamme säilöö jonnekin levyn kulmalle kaikki tapahtumat suureksi muistojen knowledge baseksi. Kun elämässämme tapahtuu muutos, siirtyy mielemme hetkeksi hakukonemoodiin ja skannaa läpi tuon elämämme tietopankin. Edelleen, tarkoituksena tuottaa intensiivinen ja optimaalinen oppimiskokemus tulevaa silmällä pitäen.

Näinhän tässä on nytkin käynyt, viimeisten parin viikon aikana. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tämän postauksen paikalle jo joitain oivalluksia, mitä johtajana olen kokenut vuosien varrella. Mutta huomaan nyt, että kaiken sen jäsentäminen ottaa oman aikansa. Tämäkin vaihe on kuitenkin riemua (no, joskus vähän haikeaakin...) koska surffailen muistoissani ja muistan kaikkea matkan varrelta, mikä on jo jäänyt pölyttymään päiväkirjojen kellastuville kahvin täplittämille sivuille. Iloitsen myös siitä, että minulla on mahdollisuus seisahtua ja katsoa, millaisen oppimiskokemuksen pääkoppani big data hakukone minulle tässä tuottaa.

Teidän, että kun tämä on ohi, palaan kaukaloon ainakin aavistuksen kokeneempana johtajana kuin mitä vaihtopenkille lähtiessäni olin. Se lohduttaa ja innostaa.

Masa

P.S. Yksi oivallus tai kysymys on ollut tänään se, että miksi suomen kielessä on yhdyssanat työkaveri ja työtoveri, muttei sanaa työystävä? Ehkä siksi, että kun tullaan ystäviksi, niin ei se "työ" siinä ole enää niin merkittävä juttu. Hyvää ystävänpäivää!


4 kommenttia :

  1. Kiitos Matti. Eletystä elämästä ja kokemuksista ammennetaan koko ajan uutta huomiselle, ja huomisen uusille ystäville. Hyvää Ystävänpäivää!
    Irene

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene. Näinhän se on... Hyvää Ystävänpäivää :)

      Poista
  2. Tämä oli niin pohjamutia ryöppäävä juttu, että se sai minutkin pohdiskelemaan elämänmenoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se lienee hyvä, jos ajatukset lähtevät rullaamaan tämän tekstin myötä. Tämän kirjoittaminen oli mulle vielä jonkin sortin terapiaa, seuraavaksi kirjoitan jo jotain muuta :)

      Poista