27.2.2014

Kuka antoi luvan pelata?

Lukiossamme oli tiukka sääntö, että välitunneilla pitää mennä ulos. Seisoskelemaan siihen vuotavaan sammaloituneeseen katokseen. Ehkäpä vetämään hermosavut koulualueen ulkopuolella olevalle tupakkapaikalle. Joskus tuli jaksoja, jolloin pojat välitunneilla innostuivat pelaamaan korista liikuntasalissa. Yhteen koriin, vaihteleva määrä jannuja. Usein peli keskeytyi, jos joku opettajista sattui huomaamaan pelin. Piti mennä ulos. Tämä kissa ja hiiri -leikki jatkui välitunnista toiseen. Pallokin oli piilotettu, jottei sitä takavarikoitaisi. Kiellettyä touhua tuo koripallo. Paitsi liikuntatunnilla, jolloin käskettiin pelata korista.

Kuinka yleistä huono johtaminen on?

Tämä Annen loistava kysymys ja sitä seurannut alla oleva lyhyehkö Twitter-keskustelumme jäi päiväkausiksi pyörimään mieleeni. Tuumin, että intuitiivinen vastaukseni on syytä altistaa laajemmalle tarkastelulle.


Johtaminen tarkoittaa johtajan ammattitaitoamme ja saamamme tehtävän suorittamista. Kuten kaikissa, ammateissa, esiintyy suomalaisilla työpaikoilla johtamista laidasta laitaan. Huonoa johtamista, eli huonoa johtajan ammattitaitoa, ei pidä katsoa läpi sormien. Velvollisuutemme johtajina on kehittää ammattitaitoamme ja pyrkiä tekemään työtehtävämme hyvin. Hyvä johtaminen on yritys- ja järjestötoiminnan edellytys ja se pitää organisaation koneiston käynnissä. Huono johtaminen on turhauttavaa energian tuhlaamista ja joissain ympäristöissä jopa työturvallisuuden vaarantamista. 

Johtaminen muuttuu ajan myötä. Ammattitaitomme kehittyy kollektiivisesti liiketoimintaympäristön ja yhteiskunnan muutosten kautta. Tästä syntyvät johtamiseenkin "ismit", nuo kulloisetkin suuntaukset, jotka kuvastavat sitä, mikä juuri nyt on johtamisessamme tärkeää. Kuten Minna Twitter-keskustelussamme totesi, johtamisesta pitää puhua, jotta se kehittyy.

En silti usko, että huono johtaminen uhkaa enää nykyään suomalaista työelämää. Päin vastoin, uskon, että yritykset ovat pullollaan johtamisen ammattilaisia. Uskon myös, että osa tästä ammattitaidostamme on parhaillaan digitalisoitumassa ja robotisoitumassa. Tulevaisuus johtamisen tason kehityksen osalta on mielestäni jopa valoisa.

Seuraatko johtajaasi?

Johtajuus on tapa elää siten, että ihmiset seuraavat innokkaasti viestimäämme merkitystä sekä toteuttavat unelmiamme ja unelmaansa. Johtajuutemme mitataan ainoastaan seuraamisen kautta. Seuraaminen on jokaisen ihmisen vapaaehtoinen päätös, joka yleensä perustuu enemmän tunteisiin kuin järkeen. Sitä aistii toisessa ihmisessä jotain, joka herättää mielenkiinnon ja myöhemmin palon yhteistä merkitystä kohtaan. Katsokaa Gladiaattori tai Hobitti, niin huomaatte. "Silloin ajattelin, että tuossa on kääpiö, jota voisin seurata. Kääpiö, jota voisin kutsua kuninkaaksi."

Johtajuutta on kaikkialla ympärillämme ja varmasti useimmat seuraamme myös ihmisiä, jotka eivät työskentele johtajan ammatissa. Sosiaalinen media on nostanut tämän entistä vahvemmin esille, koska seuraamisesta on tullut globaalia läpinäkyvää vuorovaikutusta. Verkostoista on tullut narsistiselle henkilöjohtajuudelle uusi yhteisöllinen vastavoima, jossa yksilö ei enää välttämättä ole johtajuuden lähde.

Huonon johtamisen ammattitaidon sijaan työelämämme ongelma on siinä, ettei johtajia aina seurata.

Vapauta johtajuus 

Johtajan ammateissa työskentelee tänä päivänä liikaa ihmisiä, joiden johtamisen ammattitaito on korkealla tasolla, mutta joiden johtajuus ei ole jostain syystä puhjennut kukkaan tai se on hukassa.

Minusta johtajan työ on ollut kamalaa aina silloin, kun olen tuntenut johtajuuteni puuttuvan ja sen, että käsissäni on vain asemavaltaa. Siitä tilanteesta olen aina halunnut mahdollisimman äkkiä pois pyrkimällä sytyttämään sisälläni johtajuuden liekin. Aina se ei ole onnistunut. Koskaan en ole kyennyt siihen yksin, vaan olen tarvinnut siihen valmentajaa sekä ympärilleni ihmisiä, jotka ruuti kuivana odottavat (ehkä tietämättään) oman johtajuutensa leimahtamista. Olen myös itse ihaillut ihmisiä, joita seurataan ilman, että heillä on tippaakaan asemavaltaa ja halunnut löytää ympäriltäni yhä enemmän sellaista luontaista johtajuutta.

En käsitä, miksi niin moni johtaja jaksaa jatkaa vuodesta toiseen johtamista pelkkään asemaansa perustuen, toistaen kvartaalista toiseen samoja puhki kuluneita rutiineja. Suunnittele, ennusta, raportoi, säästä, kasva, pidä kehityskeskustelu, irtisano, rekrytoi. Aikaa myöten koko johdettava organisaatio käyttää energiansa siihen, mihin johtajakin sen suuntaa.

Inhottavaa tällaisessa on johtajuuden kipinän kollektiivinen sammuminen. Jos johtajien aika ja energia kuluu rutiineihin, ei jää aikaa huomata sitä tosiasiaa, että jengi haluaisi seurata jotain muuta. Jää huomaamatta eri yksilöiden ja ryhmien silmissä hehkuva orastavan johtajuuden liekki. Sori, hei toi kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, mut mulla alkaa ihan just toi biz review, jutellaan sit ens viikolla jooko? Syntyy yleinen neutralisoiva ilmapiiri kaikille niille siisteille jutuille. Ei me ehditä. On niin kiire johtaa.

Vielä pahempaakin olen nähnyt. Kun johtamisen ammattilaisten asemavallallaan luoma johtamisjärjestelmä saavuttaa riittävän suuret mittasuhteet, sitä aletaan puolustaa. Luonnollinen johtajuus organisaatiossa ja verkostoissa aiheuttaa pelkoja siitä, että tekeillä on kapina, joka tietysti pitää tukahduttaa. Eihän se käy, että jengi alkaa kuunnella ja seurata jotain tyyppiä. Minähän tätä businesta johdan. Millä natsoilla se tuon proggiksen käynnisti? Täytyy soittaa Kallelle, laittaa kaverin ruotuun. Jahka saan ennusteen laadittua... Organisaatioon muodostuu asteittain kulttuuri, jossa mitään ei saa tehdä ilman lupaa.



Herätys!

On helppo tunnistaa johtaja, jolla johtajuuden liekki roihuaa. Se roihuaa liian harvalla. Sen pitää roihuta yrityksen toimitusjohtajalla ja hänen tulee puhaltaa liekkeihin kaikki johtajat omalla esimerkillään ja luomalla yritykseen ja sen ympärille olosuhteet, jotka antavat tarvittavat sytykkeet ja kuivat johtajuuden tulitikut kastuneiden tilalle. Koko johdon tehtävänä on puolestaan lapioida tilaa leirinuotioille, joiden äärellä yrityksen luontaiset johtajat voivat kertoa tarinoitaan ja saada ihmiset uskomaan ja seuraamaan uusia jännittäviä merkityksiä. Heidän tiellään ei tule seisoa, eikä heidän kipinöintiään pidä tukahduttaa.

Jos heidän liekkinsä on voimakkaampi kuin omamme, emmekä itse siitä syty, on aika astua tieltä pois ja luovuttaa johtajan paikka sille, jonka liekkiä seurataan.

Muussa tapauksessa uusi johtajuuden liekki sammuu tai se siirtyy toisaalle, kuivempien sytykkeiden äärelle.

***
Alun kertomus lukioajoilta on totta. Teini-ikäisille pojille se aiheutti joskus turhautumista, mutta pääosin kuitenkin jännitystä, joka syntyi kapinoinnista opettajia vastaan. Aikuisiällä olen kasvanut johtajana aikakaudella, jolloin johtamiseen jalkautettiin erilaisia prosesseja, frameworkeja sekä laatujärjestelmiä. Valitettavan usein niissä kerrottiin milloin saa pelata ja milloin ei. Tällaisten käyttöönotto viimeistä piirtoa myöten hivelee johtamisen ammattilaisen mieltä. Mutta motivoiko se poikia, joiden intohimo on pelaaminen?





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti