17.2.2014

Hei, tunnettekste toisenne?

"Ai te oottekin siis tavannu!" "Niin siis, öö, no ei oikeestaan... tai no siis me niinku seurataan toisiamme ja silleen. Niin... tunnetaaks me toisemme?"

Somettajien kokoontumisajot ovat meikäläiselle ihan uusi tuttavuus. Eipä liene kuin reilu vuosi siitä, kun sain kutsun ensimmäisiin kinkereihin keskustelemaan sellaisten seuraamieni ihmisten kanssa, joita aiemmin en ollut fyysisesti tavannut. Kohtaamisen odottaminen, varsinainen kohtaaminen sekä jälkipeli olivat kihelmöiviä. Tunsin, että nyt ollaan jonkun aivan uudenlaisen vuorovaikutustilanteen ja uuden sukupolven ihmissuhteiden äärellä.

Some määrittelee uudelleen perinteisen vuorovaikutuksen rajapintoja, esimerkkeinä "tuntea joku", "tavata joku", "kaveri kertoi" jne. Tätä on ollut aika vaikea huomata virtuaalisissa verkostoissa leijuessa, mutta tunnelma tiivistyy, kun nämä ihmiset kohtaavat fyysisesti. Vaikkapa Digitalist Networkin järjestämät tapahtumat ja kohtaamiset ovat hyvä esimerkki. Satoja ihmisiä, innostus valmiiksi nostatettuna, olennaisimmat somessa jaettuna, pienehkössä tilassa keskustelemassa ja jakamassa, samalla silmät profiilikuvien kasvoja ympäriltään hakien. Jokaisessa kohtaamisessa on kipinä, jota on vaikea selittää. Kipinä, joka syntyy siitä, ettei kumpikaan oikein tiedä, kuinka läheisiä tässä nyt oikeastaan ollaan. Koskaan ei olla tavattu, mutta yötä myöten on saatettu työstää eläimen raivolla jotain, johon yhteinen intohimo on molempia ohjannut. Jaettu asioita, joita vierustoveri toimistolla ei tiedä. Tunnetaan toisemme, muttei kuitenkaan tunneta, siis sillai perinteisesti. Kuinka edetä? Kipinä voi pahimmillaan toki singauttaa kaksi ujostelevaa ihmistä kauemmaksi toisistaan tai aiheuttaa ihmetystä tyyliin "hei toi yks pussas tota toista poskelle vaikka ne ei oo koskaan nähny". Mutta yleensä tuo kipinöinti heittää kaksi tai useamman ihmisen yli totuttujen tutustumisriittien, suoraan olennaisen äärelle.

En ole sosiaalipsykologi, enkä tiedä kuinka paljon some-ihmisten kasvokkain tapahtuvaa laumakäyttäytymistä, ryhmäytymistä ja kahdenkeskisiä kohtaamisia on tutkittu. Oma kokemukseni somettajien tapaamisesta kasvotusten on kuitenkin takuuvarmasti jotain muuta, kuin se perinteinen verkostoitumisen "pönötysmalli". Syitä lienee monia, mutta olennaisimpana itse näen sen, että somessa verkostoituneille ihmisille fyysinen tapaaminen on vain yksi vuorovaikutuksen ilmentymä, luonnollinen osa jatkuvaa ja katkeamatonta jakamista! Oli kyseessä sitten isomman verkoston tai kahden somettajan kohtaaminen.

Vertaapa tätä pönötysmallin tapahtumaan. Onhan kaikki tutustuneet etukäteen niihin matskuihin, jota mä laitoin viikonloppuna maililla? Tottakai (mikä maili?). Noniin, kävellääs kaikki ympäri salia ja jokainen esittelee itsensä sitten ainakin viidelle uudelle ihmiselle! (ei kai taas?) Mehän ollaan kaikki jo aikuisia, ja osataan pitää ne kännykät ja läppärit kiinni kun ollaan nyt kerrankin yhdessä. No tottakai (piip piip). Hei, tää oli aivan mahtava tilaisuus, oli kiva nähdä ja pidetään yhteyttä, käydään vaikka joskus lounaalla. Jees, näin tehdään (varmaan joo).

Some-kohtaamisten kontekstissa tällainen ennen-aikana-jälkeen paradigma on lähes absurdi. Jakaminen on tauotonta, mutta oman lisämausteen verkoston ihmissuhteiden muodostumiselle muodostavat toki fyysiset kohtaamiset, joiden aikana ainakin itse olen kokenut kipinöintiä ja oivalluksia vailla vertaa.

(Tässä vaiheessa lienee syytä tuoda esille olevani Generation-X edustaja, joten Y ja Z, ymmärrystä, pyydän...)

No niin, laitetaanpas tämä nyt sitten johtamisen ja johtajuuden kontekstiin. Kyseessähän on tavallaan digitalisaation myötä elämäämme soluttautunut ilmiö. Esa Lehtinen on pohtinut digitalisaatiota ja johtamista ansiokkaasti blogissaan. Itsekin olen aihetta tapaillut ensin etätyön johtamisen ja myöhemmin some-johtamisen tiimoilta.

Olen käyttänyt hyvin suuren osan ajastani johtajan ammatissani siihen, miten kasvatetaan IT-palveluiden offshoring-astetta ja kuinka tällöin johdetaan hajallaan olevaa myyntiä ja tuotantoa. Onsite ja offsite. Kuinka saada paketti toimimaan, kun välissä on tuhansia kilometrejä, pari aikavyöhykettä ja pari erilaista kulttuuria. Miten tiimiyttää eri puolilla maailmaa olevat ihmiset laatimaan isoa tarjousta tai tuotamaan jatkuvaa palvelua. Perinteinen ja usein toiminutkin malli on, että pistetään pystyyn projekti, pidetään kick-off, tutustutaan, tiimiydytään ja jatketaan työn tekoa jakaen informaatiota firman kollaboraatiovälineiden avulla. Kun etäisyys- tai kommunikaatiohaitat kasvavat jälleen liian suuriksi, anotaan matkustuslupia ja vietetään jälleen hetki naamatusten, luottaen perinteiseen lähijohtamiseen.

Olen nähnyt ja johtanut tällä tavalla saavutettuja aivan uskomattomia menestystarinoita, mutta yhtä lailla todistanut ja saanut aikaan aivan käsittämättömiä floppeja.



Ajatellaanpas nyt johtamista ja johtajuutta vähän toisin. Entäpä jos johtajana heittäytyisimme samanlaisen "kipinöinnin" äärelle, mitä alussa kuvasin. Muutetaan koko johtaminen yrityksissämme muistuttamaan sosiaalisen median luonnollista verkostoitumista. Olisiko mikään - mikään - johtajalle hienompaa, kuin nähdä ja kokea samanlaista kipinöintiä, kuin mitä äsken kuvasin. Kipinöintiä nimenomaan kun kohdataan ensi kertaa kasvokkain. Tunnetaaks me? No tunnetaan, sä jaoit just eilen sen yhen linkin... Joo, ja mä luin sun viime viikon blogin siitä sukellusreissusta, siitä mun pitikin sanoa...

Oi joi. Kyllähän tätä tapahtuu jo nyt esimerkiksi sosiaalisissa intraneteissä, mutta meillä johtajilla on kieltämättä vielä parannettavaa. Johdettava ympäristömme on monestakin syystä siirtymässä kohti edellä kuvattua, joten meidän on itsekin repäistävä johtajan kiiltävät sellofaanikääreet pois päältämme ja ryhdyttävä toden teolla jakamaan elämäämme jatkuvalla syötöllä ilman rajoittavaa ennen-aikana-jälkeen-ajatusmallia. Tässä yhteydessä en tarkoita enää jakamisella pelkkää työhön liittyvän informaation jakamista emailin, sharepointien, lyncien, dropboxien ja muiden työkalujen kautta. Kipinöinti liittyy nimittäin olennaisesti siihen, että verkostoidumme uusien ihmisten kanssa jakamalla elämämme hetkiä, emmekä vain vaihda informaatiota toisten ammatinharjoittajien tai työroolien kanssa. 

Johtajalle verkostoituminen ja somettaminen tarkoittavat uudenlaisia vuorovaikutustaitoja perinteisten rinnalle. Kaiken verkostoitumisen lähtökohtana johtajalla tulee olla arvostava uteliaisuus. Palava ja sauhuava intohimo kuunnella toisia ihmisiä ja oppia heistä tai heiltä jotain. Vastavuoroisesti johtajan täytyy olla ylitsepursuavan avoin jakaessaan oman elämänsä hetkiä ja ajatuksiaan muille. Tämä on valitettavan kaukana pönötysmallista, jossa edelleen käsitellään yllättävän paljon asioita johtajiston keskuudessa suljettujen ovien takana ja käytetään sisäisen viestinnän osastoa pohtimaan, kuinka suljettujen ovien takana käsitellyt asiat viestitään henkilöstölle mahdollisimman motivoivaan sävyyn ilman asiavirheitä.

Sosiaalisessa mediassa johtajuus muuttuu myös kollektiiviseksi. Edellä kuvaamissani somettajien kohtaamisissa ei juurikaan ole merkitystä sillä, kuinka monta leijonaa kauluslaatoissa kullakin kiiltelee. Ketään ei ole taputettu lavalle hierarkisen statuksensa takia, vaan siksi, mitä henkilö jakaa ja kuinka se jalostuu hänen verkostossaan.

Digitalisaatio muuttaa parhaillaan liiketoimintaympäristöämme globaaliksi. Samalla se muuttaa myös johtamisen ja johtajuuden globaaliksi. Johtajalla on pääsy mihin tahansa osaamiseen ja sitä myötä myös mahdollisuus johtaa valitsemiaan ihmisiä maailmanlaajuisesti. Mutta sama pätee toisin päin, meillä kaikilla on mahdollisuus valita johtajamme globaalisti. Mahdollisuus seurata ketä tahansa, jonka jakamisen ja unelman koemme merkityksellisenä. Ketä tahansa, joka jakaa enemmän kuin neljännesvuosittaisen uutiskirjeensä henkilöstölleen.

Jokaiselle johtajalle on nyt mietinnän paikka, johtaakko digitalisoituvaa liiketoimintaa käsittelemällä asioita johtoryhmissä ja viestimällä niistä henkilöstölle uutiskirjeillä ja webcasteilla. Vai aloittamalla intohimoisen ja uteliaan verkostoitumisen sekä tauottoman avoimen jakamisen elämänsä hetkistä, unelmista ja vastoinkäymisistä. Keskittyäkö hajautettujen tiimien etäisyyshaittojen minimointiin ja hetkittäiseen teambuildingiin vai luodako jatkuvasti jännittäviä ihmissuhteita, jotka muutaman sekunnin ensi kohtaamisenkin aikana synnyttävät kipinöivää riemua olla vihdoinkin fyysisesti lähekkäin, yhteisten ja jo molemmille tuttujen kiinnostavien asioiden äärellä.




2 kommenttia :

  1. Tsau, pitää ALKAA OTTAMAAN mallia pikkuveljestä; voinko käyttää näitä sun tekstejä työpaikallani ? M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siitä vaan, sitä vartenhan nämä tekstit on tarkoitettu. Voin myös tulla mielelläni puhumaan ja sparraamaan näistä aiheista tai mistä tahansa johtajuuteen ja johtamiseen liittyvästä teemasta ;-)

      Poista